maanantai 7. toukokuuta 2012

KISAKATSOMOSSA HOMMAT ETENEE HYVIN

 Kevätvilluri on tullut valmiiksi. Hienoa kun sain kuvattua päivänvalossa niin langan ihanuus tulee paremmin esille. Lanka on Araucanian Rancoa, yleellistä siis. Tein villurin yläosan, eli olkapäät ja hihojen pyöriön Criasta opitulla tavalla. Silloin saa hyvät istuvat hihat ja ei tarvitse neuloa hihoja erikseen ja ommella niitä kiinni . Siisti ja kiva tapa . Muuten neuloin ihan vaan fiiliksen mukaan ja lisäyksiä tein kun siltä tuntui. Malli on A-linjainen ja vyötärökavennuksia ei ole ollenkaan.
 Tässä hihan yläosa kuvattuna läheltä. Siisti vai mitä ? En ole edes kastellut takkiani ollenkaan ja "saumakohdat" näyttävät näin kauniilta.
 Hihojen alaosaan tein leveät ainaoikein  osuudet. Mielestäni oikea osuus näyttää tästä langasta neulottuna kivalta.









 Kaula-aukko läheltä kuvattuna. Napit löytyivät kerrankin omasta varastosta.
Lähikuvaa neulepinnasta viimeiseksi. Lanka on tosi nättiä. Tästä tuli niin sanottu pyhävaate koska käsittääkseni Araucania Ranco ei ole mitään pese  ja pidä lankaa , vaan sitä käsitellään hieman varovasti ettei huovu ja mene piloille. Puikkoina muuten minulla oli 3mm Addit ja langan menekki oli noin  450g.




 French Braid Cardigan on edennyt tämän verran...


Ja Cascata tämän verran...

Ei kun jatkamaan neulomista ja jääkiekkokanava Canal MM 24/7 taustalla pitää seuraa. Olen innokas penkkiurheilija ja ihanaa kun on kisat mitä seurata :)

13 kommenttia:

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Ihana tuo sininen neule! Tosi kivoilta näyttää myös nuo sun keskeneräiset. Mulla peiton yhdistäminen on jo hyvällä mallilla, täytyy vain odottaa, että saan lisää lankaa, kun se meinaa loppua...

Neulisti kirjoitti...

Pirteän sininen kevättakki. :)

siina kirjoitti...

Ihana Cria! Väri on todella kaunis myös :)
Milloinkahan minä ehdin Criani kimppuun? En saa ostaa yhtään uutta lankaa joten olen neulonut kovasti pois vanhoja lankoja, kohta on kyllä sen Criaani varaaman Soft Silkin vuoro!

Inka kirjoitti...

Ihanan värinen on uusi villatakkisi. Tyylikäs :)

amuk kirjoitti...

Kiitoksia:) Sinun peitostasi on muuten tulossa aivan ihana . Harmittavia nuo langan odotukset...

amuk kirjoitti...

Kiitos, tykkään itsekin :)

amuk kirjoitti...

Kiitos. Vai on lankalakko menossa. Mulla on rahatilanteesta johtuen sama homma menossa. Kuolaan Holst Garnin lankoja ja varmaan heti kun mahdollista tilaus sinne päin lähtee salamana. Soft Silk ja Cria kuulostaa todella hyvältä :)

amuk kirjoitti...

Kiitos, kiva saada kehuja taiteilijalta :)

siina kirjoitti...

Joo, pakollinen lakko. Toisaalta se on hyvä kun tulee neulottua nuo varastolangat tehokkaasti pois ;D
HolstGarnit on mullakin kuolauslistalla... Ja kiusaukseksi lykkään sulle vielä tällaisen kun garnudsalg.dk . Siellä on aika ihanaa BlackHillin puuvilla/villaa...

amuk kirjoitti...

Kiitos vinkistä . Nyt olen noita sivuja kuolannut kanssa. Täynnä ihanuuksia :) Onneksi on äitienpäivä <3 Annan perheen miehille vinkiksi että äityli tarvitsee lankarahastoon täytettä.Jos vaikka toimisi...

Unknown kirjoitti...

Onpa ihana villatakki :) Pitäs tehdä itelle kanssa joku samantyylinen. Valinnanvaraa vaan malleissa niin paljon ettei osaa oikein päättää :)

amuk kirjoitti...

Kiitoksia :) Ravery ja netti, lehdistä ja kirjoista puhumattakaan, ovat tosiaan ihan täynnä ihania malleja. Niissä menee tosiaan pienen ihmisen pää ihan sekaisin kun valinnanvaraa on ehkä liikaakin. Cria ja French Braid ovat ainakin molemmat kivoja toteuttaa, että niitä voin ainakin suositella <3

Hepsi kirjoitti...

Upea takki! Sinulta tuntuu syntyvän kerta kerralta ihanampia neuleita ja nopeasti!
Kohta alkaa Suomen peli! =)