torstai 4. huhtikuuta 2013

LEAVES OF GRASS, REUNAPITSISSÄ MENOSSA.


Sain eilen neulottua peittoni varsinaiset kerrokset valmiiksi ja se oli kivaa neulottavaa. Sen jälkeen pääsin tähän tuskastuttavan hitaaseen ja rasittavaan reunapitsin neulomisvaiheeseen. Voi hyvänen aika kun minä en pidä tämän neulomisesta! Itse pitsin kaavio ei ole vaikea ja se ei tuota ongelmia mutta jatkuva työn käänteleminen ja nostelu sekä se että saa silmukat pysymään kaikilla puikoilla on vaivalloista. Itse peitto-osa on niin painava verrattuna tuohon pitsiosaan että tuo peiton kannattelu periaatteessa kahden sukkapuikon varassa samalla kun neuloo kapeaa pitsireunusta käy tosiaan käsien päälle. Muistan jo Girasole- peittojeni kanssa että tämä vaihe vei minulta hirveästi aikaa ja homman piti välillä ihan pitää taukoa että kipeät käteni saivat vähän huilata. Girasolet neuloin tosin Cascaden Ecosta joka on paksu ja painava lanka tähän vironvillaan verrattuna. Eli vähän helpompaa tämä on käsiparoilleni.


Mutta kun nämä Jaredin mallit ovat niin kauniita ! Pakko näitä on neuloa. Koko peitto-osuus on ollut kivaa neulottavaa ja kaikki Jaredin mallit ovat hyvin ja selkeästi kirjotettuja eli niiden avulla on ilo työskennellä. Jos ja kun saan peittoni joskus valmiiksi olen ikityytyväinen että olen sen neulonut. Kyllä tämä malli on niin kaunis. Reunapitsi osuuden neulominen ei ole kuitenkaan niin ylivoimainen tehtävä etteikö sitä kestäisi ihanan lopputuloksen takia.


Jatkan hommia ja pitäiskö sitä aloittaa vaikka joku kiva sukkaneulomus tämän rinnalla neulottavaksi. Jos kädet väsyy niin voisi neuloa niitä. Ei kun hommiin <3

4 kommenttia:

siina kirjoitti...

Siitä tulee kaunis! Onko reunus neulottu poikittain? :)

amuk kirjoitti...

On neulottu poikittain joo. Mä en piru vie tykkää yhtään tästä toteutustavasta....noin niin kun neuomismielssä. Tuo iso peitto roikkuu koko ajan mukana ja kääntelet sitten muutaman silmukan välein koko härpäkettä. Työ käännetään liian usein ees taas ja se vie aikaa. Lisäksi vielä aina oikean puolen kerroksella napataan vielä yksi reunasilmukka sukkapuikolle mukaan joka sitten neulotaan pitsisilmukoiden viimeisen silmukan kanssa yhteen. Noin se pitsi kiinnuttyy jo neulontavaiheessa peittoon. Nättiä tulee mutta kauheeta näpräämistä .

Sanna kirjoitti...

Melkoinen urakka sinulla menossa! Huh!
Ruesta tuli kaunis, miten ihmeessä raaskit luopua siitä?! :D

amuk kirjoitti...

Olen aina ollut siinä mielessä vähän hassu että tykkään lahjojen antamisesta ehkä vielä enemmän kuin niiden saamisesta : ) Huiveja tulee kuitenkin toivottavasti vielä neulottua monta eli niitä kerääntyy muuten varastoon ihan liikaa. Neulon niin paljon ja en halua päätyä hamstraajaksi. Siksi ilahdun jos joku läheinen tarvitsee neulomiani juttuja.