maanantai 2. huhtikuuta 2012

ANGOSTURA VALMIS


 Angostura liivini tuli valmiiksi eilen. Istuskelin eilen ja toivuin siivousurakasta ja lauantaisesta kaupan inventaariosta. Invetaariossa tosin minun hommani on jo vuosia ollut tuolla joukkojen muonituspuolella. Siinä on tarpeeksi minulle hommaa kun noin 20 ihmistä ruokitaan ja kahvitetaan muutaman tunnin sisällä. Onneksi asumme kaupan yläkerrassa, niin ei ole tarvinnut kuitenkaan mitään kenttämuonitusta koskaan järjestää. Saa touhuta ihan kotikeittiössä. Kaikki sujui hyvin ja oli kivaa taas nähdä sukulaisia jotka ovat vuodesta toiseen jaksaneet käydä tavaroiden laskemisessa auttamassa. Ruokakaupassa niitä tuppaa olemaan aika paljon, pienemmässäkin.


 Ja sitten liiviin. Tämä on ihan kivan näköinen malli, mutta ensimmäinen Ysoldan malleista  joka ei sovi minun kroppaani ollenkaan. Ajattelin kuitenkin pitää tämän, kun malli on kuitenkin niin kaunis. Tästä voi tulla " patiolla lämpimänä päivänä istuskelu"- pusero , kun ei ole noita hihoja ja lanka on puuvillaa. Patiomme on niin suojaisa ettei sinne kukaan näe, siellä voi turvallisesti olla melkein vaikka nakuna.

Malli : Angostura / Ysolda Teague , kirjasta Little red in the city
Lanka: Drops Paris 650g
Puikot : 4,5mm Hiyahiya pyöröt. Knitpro Cubics - puikko katkesi kesken homman,    perhana !



Kiitokset KahviKanelille  ja Elinalle tunnustuksesta. Olen saanut jo yhden kerran samanlaisen, mutta tunnustuksiahan ei voi koskaan tulla liikaa. Aina ne lämmittävät mieltä yhtä paljon. On kiva tunne kun joku arvostaa bloggailujani niin että myöntää siitä huomionosoituksen <3 Olen ainakin itse varsin perso ihanille tunnustuksille... Olen vastannut noihin kysymyksiin muutama postaus sitten ja ne löytää TÄÄLTÄ. Ilahdutitte kovasti mieltäni KahviKaneli ja Elina :) Kiitos. Kaikki ihanat kanssabloggajat joita on paljon , jos sinulla ei tätä tunnustusta jostakin ihmeen syystä ole nappaa sellainen tästä. Olen varma että sellainen sinulle kuuluisi.

8 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kauniit kuviot on liivissä, just sellaiset että saa sormet syyhyämään niiden tekemiseen! Liivi näyttää kaikinpuolin monikäyttöiseltä vaatteelta, ihana sanoisin :)

KahviKaneli kirjoitti...

Tuo liivi on kyllä kaunis malliltaan. Olen jotenkin tykästynyt tuohon väriin.

Sanna kirjoitti...

Aivan ihana! Värikin on ihan huippu :)
Käyttöön vaan!

amuk kirjoitti...

Kiitoksi amari :) Kuvioita oli tosiaan hauska tehdä ja koko liiviäkin. Vika ettei liivi sovi minulle ei todellakaan ole vaatteessa, vaan omissa ulottuvuuksissani. Mallin saa ostettua yksittäinkin Ravelrystä jos haluat tehdä omasi. Oli ihan kiva projekti, voin kyllä suositella .

amuk kirjoitti...

Kiitos . Olen saanut kanssa jonkun ihmeen keltaisen herätyksen viime syksynä. Kun tätä murrettua keltaista rupesi silloin näkymään kaikissa malleissa ja vaatteissa, ihastuin väriin vaikka olen ennen suhtautunut siihen hieman kylmäkiskoisesti.

amuk kirjoitti...

Kiitos. Viimeistään kun ilmat lämpenevät, niin patiolla istuskellessa... Tai sitten kerään rohkeuteni ja esiinnyn julkisesti, saas katsoa...

Anonymous kirjoitti...

Olet sinä taitava ja aikaansaava, minulla on vielä huivikin kesken, saa jäädä ensi talveksi :)
Terttu

amuk kirjoitti...

Olet katsos muilla aloilla niin paljon aktiivisempi ihminen kuin minä, niin ei ehdi tehdä niin paljon käsitöitä :) Tarvitsee sitä huivia ensi talvenakin, ihan varmana.