torstai 2. helmikuuta 2012

ENSIMMÄINEN TUNNUSTUKSENI , JIPPII ! JA NE SUKAT VALMIINA





Sain Villaruusulta ensimmäisen tunnustuksieni ikinä, kiitoksia kovasti. Olokin parani ja varmasti kuumekin laski jonkun verran , niin mukava yllätys tämä oli :) Olemme toisillemme melko uusia tuttavuuksia, mutta näköjään puolin ja toisin pidämme toistemme töistä. Kävin hänen blogissaan ensimmäistä kertaa joku aika sitten ja niin vain kävi että jäin hänen seuraajakseen saman tien . 
Ja sitten vastahaasteisiin. Haasteen saajan tulee jakaa se eteenpäin 4-5 blogille. Saamisen edellytyksenä on, ettei blogin lukijamäärä saa olla yli 200 henkilöä. Noita ihania mahdollisuuksia olisi vaikka kuinka monta, mutta koetan valita joukosta parhaani mukaan.
Yhden tunnustuksen jaan Prossessineulojalle , hänellä on blogissaan paljon ihania neuleita ja pidän hänen bloginsa tyylistä. Se on jotenkin ihanan kodikas ja helposti lähestyttävä. Hienoa työtä.
Yhden tunnustuksen jaan ehdottomasti Virveriikan Aulille. Tuo käsityönopettaja tekee mitä vaan . Hänen blogissaan on todella monipuolisesti kaikkea. Ompeluksia, neuleita, virkkauksia ja kaikkea ihanaa. Ehdottomasti seuraamisen arvoinen blogi.
Seuraavan tunnustuksen jaan Ompeluseurakunnan Leenalle . Hän tekee kauniita käsitöitä ja erityisesti pidän hänen värien käytöstään. Hän osaa suunnitella todella kauniita väriyhdistelmiä töihinsä ja muutenkin hänen töissään voi putkahdella jänniä yksityiskohtia, kuten esim lävistyksillä varustetut villasukat pahiksille . Ja heidän kissansa nyt ovat hurmanneet minut jo aikoja sitten, ihania veijareita :)
Seuraava tunnustus menee Pehmeitä paketteja - blogin Sannalle. Hänellä on aina kauniiden neulomusten lisäksi blogissaaan kauniita valokuvia joita on ilo katsella. Lisäksi pidän aina matkakuvien katselemisesta ja hänellä on niitä myös blogissa, kivojen juttujen lisäksi. Hänen neulomuksensa ovat aina tyylikkään kauniita ja kuvat ovat aina myös kauniita ja selkeitä. Ilo silmälle siis koko blogi.
Enää saan antaa yhden tunnustuksen ja annan sen Taigalla - blogin Zeldalle. Tuo värjääjä- guru on saanut minutkin innostumaan langan värjäämisestä oikein tosissaan. Hänen värjäämänsä langat ovat aivan ihania ja blogissaan hän saa tuon homman tuntumaan niin helpolta että kuka vain uskaltaa sitä kokeilla. Innostava ja taitava bloggaaja siis .
Yläpuolella mainitsemani haastetut, voitte lisätä tämän merkin blogiinne :)
Jäljelle jäi vielä vaikka kuinka paljon blogeja, jotka olisivat tunnustuksen ansainneet , mutta kun määrä oli rajoitettu päädyin tällä kertaa näihin ihaniin blogeihin. Jos nämä eivät ole vielä tuttuja niin käykää ehdottomasti tutustumassa, se kannattaa. 


                            
                                         KYLLÄ ON LÄMPÖISET !!!

11 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Kauniinväriset sukat! :)

amuk kirjoitti...

Kiitoksia Lotta Tykkän itsekin näistä väreistä :)

käsityöläisenkotona kirjoitti...

Toi lanka vaan on niin ihanaa. Se vaan paranee, kun sitä pesee.

Zelda kirjoitti...

Voi kuinka ihana yllätys! Kiitos kaunein:) Vastaan haasteeseen lauantaina reissusta palattuani.

amuk kirjoitti...

Se on ihanaa, olen samaa mieltä. Siitä pesusta.... miten suosittelet ?

amuk kirjoitti...

Olet tunnuksesi ansainnut :)

käsityöläisenkotona kirjoitti...

Ihan villapesua, kun et varmaankaan halua niitä huovuttaa. Toi lanka pehmenee, kun sitä pesee. Se kun on niin karheaa uutena.

Auli kirjoitti...

Onnea sinulle tunnustuksesta ja kiitos omastani! Sekä kiitos perusteellisesta Raverly-ohjeesta. Yritän viikonloppuna perehtyä siihen!

Neulisti kirjoitti...

Kiitos hyvistä uusista lukuvinkeistä. :) Kauniit ja lämpöiset sukat olet saanut valmiiksi.

amuk kirjoitti...

Eipä kestä. Tutustu Ravelryyn ihan omaan tahtiin jos olet halukas. Sieltä löytää kyllä valtavasti ihan ilmaisiakin ohjeita ja inspiraatiota kun katselee muiden neulojien aikaansaannoksia. Ja ympäri maailman , se on extrahienoa !

amuk kirjoitti...

Kannatta tutustua noihin blogeihin , ehdottomasti. Sukat lämmittävät nytkin flunssavarpaita :)