lauantai 1. lokakuuta 2011

KNIT.SOCK.LOVE : ENSIMMÄINEN PDF- KIRJANI OSTO NETISTÄ

Ostin Cookie.A:n Knit.Sock.Love-kirjan PDF versiona suoraan Cookien sivuilta ja rakastan tätä nykyaikaa. Pääsen heti käsiksi kaikkiin ihaniin malleihin , eikä tarvitse odotella postin kulkua muutamia päiviä kärsimättömänä. Ei tämä tietenkään ihan vastaa kirjojen ihanuutta, kun ei pääse hypistelemään ja nuuhkimaan uuttaa fyysistä kirjaa, mutta ehdottomasti tässä on puolensa. Kannettavan mukana kulkee kirjastollinen kirjoja helposti mukana ja tosiaan mallit saa heti toteutettavakseen kun inspiraatio iskee. Lisäksi kirjoistakin tulee melkein aina tulostettua mallit erilliselle paperille kun niitä neuloo, että saa tehdä vapaasti muistiinpanoja tuhraamatta kirjaa. Nyt on helpompaa tulostaa suoraan PDF- muodossa koneessa jo olevasta tiedostosta kuin fyysisestä kirjasta . Kätevää.

Knit. Sock. Love. cover

Ja kirjan sisältöön....WAU. Olen sanaton, tuo nainen on sukkanero ! Ihania malleja . Muutama malli minulla oli jo ennestään ostettuna hollantilaisesta nettilankakaupasta ( Wolhalla myy erillisiä paperiohjeita) , mutta suurin osa on uusia tuttavuuksia ja ihania sellaisia. Suosittelen lämpimästi. Minulla on kesken vielä nuo Marlinda- sukat (malli löytyy myös tästä kirjasta) , joiden ohje oli yksi Wolhallasta aikaisemmin ostetuista , mutta niiden valmistuttua valitsen varmasti jonkun uuden mallinkin täältä työn alle. Rakastan näitä malleja. Näissä Cookien suunnittelemissa malleissa ei juuri tylsiä löydy. Kaikissa on sopivasti haastetta, ettei sukan neulominen pääse tuntumaan tylsältä, vaikka on täällä kuitenkin alottelijoillekin sopivia malleja hienojen sukkien toteuttamiseksi . Suosittelen kaikille sukkien neulomisesta pitäville :)

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Minäkin olen aivan ihastunut tuohon kirjaan! Aika vaan ei tahdo juuri nyt millään riittää neulomiseen.