torstai 29. marraskuuta 2012

SEMPERVIVUM JA MUIKKUSET 2


OSTIN EILEN  JARED FLOODIN OHJEEN HUIVIIN NIMELTÄ SEMPERVIVUM. OLEN KUOLANNUT TUOTA MALLIA JO SEN ILMESTYMISESTÄ ALKAEN JA EILEN KYLLÄSTYIN KERTAKAIKKIAAN NOIDEN LAPASTEN NEULOMISEEN JA AJATTELIN ETTÄ TEEN JOTAKIN KIVAA PIENTÄ VÄLILLÄ ITSELLENI. OMAT VILLATAKIT SAAVAT VIELÄ ODOTTAA KÄSSYPUSSISSA. JOULUN ALLA KUN TULEE NEULOTTUA AINA MUITA JUTTUJA. OMAT ISOT PROJEKTIT SAAVAT ODOTTAA SEN AIKAA KUN JOULU JUTUT ON TEHTY.


VARASTOSTANI LÖYTYI SISKONI PERHEEN MATKALTAAN TUOMAA SINISTÄ VIRONVILLAA JA SIITÄ ALOIN HUIVIANI NEULOMAAN. KIVA PROJEKTI AINAKIN TÄHÄN SAAKKA. ENSIMMÄINEN KAAVIO TULI VALMIIKSI JA NYT ALKOI B-KAAVIO JA SE ONKIN HITUSEN HAASTAVAMPAA. PITSIÄ KUN NEULOTAAN MYÖS NURJILLA KERROKSILLA. PITÄÄ OLLA TARKKANA MITÄ TEKEE . PUIKOT OVAT KNITPRO 3,75mm.


MUIKKUSET 2 ON PEUKKUJA MYÖDEN VALMIIT. PUNAISISTA MUIKKUSET 3:sta PUUTTUU VIELÄ PEUKUT JA MUIKKUSET 4 , JOTKA OVAT MIESTEN KOKOA ON TOINEN LAPANEN VALMIINA JA TOINEN NEULOMATTA. NE OVAT VÄRILTÄÄN TUMMAN VIHREÄT JA POSTAILEN LAPASISTANI KUN KAIKKI OVAT VALMIINA. VAPPU- LAPASET ANNOIN JO KUMMITYTÖLLE LAHJAKSI ,HÄNELLÄ KUN OLI SYNTTÄRIT 25.11.

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihana huivi tulossa! Vai muka pieni projekti... :)

amuk kirjoitti...

Niin no, mä vertasin sitä ehkä noihin villatakkeihin . Niitä on nyt tullut yleensä neulottua,niin niihin verrattuna.